silmälasien sovitus

Linssien välillä on eroja

Kun on tullut aika hankkia uudet silmälasit, saatat ajatella, ettei linsseillä ole kovin suurta merkitystä. Asia ei kuitenkaan ole näin. Eri linssien välillä on eroja enemmän kuin uskotkaan, ja nämä erot voivat olla ratkaisevia näkökokemuksen kannalta.

On tärkeää valita omille silmille sopivat silmälasit

Et varmasti halua valita hiertäviä kenkiä tai pistelevää ja kutittavaa villapaitaa. Miksi siis valitsisit painavat ja huonosti istuvat silmälasit?

Kaikki silmät ovat erilaisia niin muodoltaan kuin kooltaankin. Nykyään useimmat linssit hiotaan silmän voimakkuuden ja esimerkiksi silmän keskikohdan standardiarvojen mukaan, mikä tarkoittaa sitä, että asiakas jää paitsi monista hyödyistä, joita linssin hiominen silmän yksilöllisten mittojen pohjalta tuo mukanaan. Synsamilla linssin hiominen silmän yksilöllisten mittojen mukaan on mahdollista Eyecode-nimisen 3D-menetelmän ansiosta.

Markkinoilla on sekä parempi- että huonompilaatuisia linssejä.
– Asiakas on erittäin riippuvainen optikon ja myymälähenkilökunnan osaamisen tasosta, ja päätös tehdään optikon antamien tietojen pohjalta. Haluamme antaa selkeät perustelut sille, miksi suosittelemme tiettyjä linssejä. Saat laseihisi tietynlaiset linssit, sillä ne ovat sinulle hyvät, Synsamin optikko ja linssivastaava Håkan Broman kertoo.

Yksiteho- ja moniteholinssit

Synsamilla on tarjolla useita linssityyppejä monenlaiseen tarpeeseen. Yksiteholinssejä käytetään tyypillisimmin 40 ikävuoteen asti. Tuolloin alkaa aikuisnäkö ja moni tarvitsee linsseihinsä enemmän kuin yhdet voimakkuudet nähdäkseen sekä lähelle että kauas. Tässä tilanteessa yleistyvät moniteholinssit.

Moniteholinssejä on saatavilla erityyppisinä ja -laatuisina. Niistä yksinkertaisimmat perustuvat tekniikkaan, joka rajoittaa sivuille näkemistä. Synsamin premium-valikoiman osalta on mahdollista valmistaa asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöidyt yksilölliset linssit edistyksellisen EyeTech-tietokonetekniikan avulla. Muun muassa silmien ja pään liikkeitä mittaavan menetelmän ansiosta voidaan kehittää kullekin asiakkaalle parhaiten soveltuvat moniteholinssit.

– Kaikki, mitä mitataan, toimii pohjana sille, miten linssi hiotaan myöhemmin. Mitä enemmän huomiota silmään on kiinnitetty, sitä paremmin linssi voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaisesti, Broman sanoo.

 

Synsamilla käytetään yhden maailman johtavan linssivalmistajan – Essilorin – linssejä. Mitä parempilaatuinen linssi, sitä ohuempi ja kevyempi se on. Linssin taittoindeksi määrää sen paksuuden. Mitä korkeampaa indeksiä käytetään, sitä ohuemmaksi linssi voidaan tehdä. Vaikea näkövirhe edellyttää korkeaa taittoindeksiä, jottei linsseistä tule niin sanottuja pullonpohjia. Korkea taittoindeksi vähentää myös silmien koon vääristymisen riskiä, sillä olet varmasti joskus huomannut, että silmälaseja käyttävien henkilöiden silmät voivat näyttää joko liian suurilta tai pieniltä. Synsamin linsseissä taittoindeksi on 1,6 ja niissä on vakiona paras mahdollinen pintakäsittely.

– Linssit, joissa on taittoindeksinä 1,6, ovat hieman voimakkaammin taittavat, ja ne on valmistettu nykyaikaisemmasta materiaalista. Tällaisista linsseistä tulee ohuemmat ja kestävämmät. Taittoindeksi on itse asiassa materiaalin tiheysmitta. Korkeampi indeksi taittaa valoa enemmän, minkä vuoksi linssistä tulee hieman ohuempi. Mitä vaikeampi näkövirhe sinulla on, sitä korkeampaa taittoindeksiä linsseissäsi käytetään. Kaikkein ohuimmille linsseille on valittava niin suuri taittavuus kuin mahdollista, ja kehysten on oltava mahdollisimman pienet, Broman sanoo.

Ota yhteyttä

Ota meihin yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää

näöntarkastus

Huolehdimme silmistäsi

silmälasit

Autamme sinua löytämään tarpeisiisi sopivat silmälasit