

Urheilulasit vesiurheiluun
Kun seikkailet keskellä aaltoja, niin sinun on suojattava silmäsi auringonvalolta, heijastuksilta, tuulelta ja vedeltä. Täältä löydät urheilulasit, jotka sopivat erityisesti vesiurheiluun. Vaihtoehtoja löytyy muun muassa Oakleylta, Rigeliltä ja Rudy Projectilta.
Parhaat aurinkolasit vesiurheiluun
Kun olet hankkimassa urheilulaseja vesiurheilua varten, on hyvä miettiä, minkälaiset linssit vastaavat parhaiten juuri sinun tarpeisiisi: tavalliset, polarisoidut vai kenties fotokromaattiset eli itsestään tummuvat. Myös hyvä sivusuoja saattaa olla tarpeen häiritsevien heijasteiden estämiseksi, kuten myös vettähylkivät linssit sekä lähivoimakkuus linsseissä, jos lähinäönkorjaukselle on tarvetta.
Peililasit, heijastuksenesto ja suojaa sivuilta
Pääsääntönä on, että vesillä suositellaan käytettävän polarisoituja laseja, jotka poistavat veden pinnasta tulevia heijastuksia ja joilla näet myös pinnan alle. Tämä on erityisen hyödyllistä esimerkiksi silloin, kun ajetaan vesijettiä tai venettä. Haittana niissä voi kuitenkin olla se, että polarisoiduilla linsseillä on hankala tarkkailla joitakin lisälaitteita, kuten LCD-näyttöjä. Heille, jotka eivät halua polarisoituja laseja, on vaihtoehtona myös erittäin tummat linssit, jotka vähentävät heijastuksia. Niissä on linssin takapinnalla heijastuksenestokäsittely ja edessä peilipinnoite, joka vähentää heijastuksia, joten veden pinnan väreily on helpompi nähdä.
Osa vesiurheiluun tarkoitetuista urheilulaseistamme on hyvin kaarevia tai niissä voi olla myös erillinen suoja, joka vähentää valon pääsyä silmiin myös sivulta ja takaa.
Vettähylkivät linssit
Juuri vesiurheilussa on erityisen tärkeää, että lasit hylkivät vettä. Tällainen pinnoite soveltuu erityisesti urheilulaseihin, joita käytetään esimerkiksi purje- ja lainelautailussa tai vesiskootterilla ajettaessa. Linssien pinta on hydrofobinen eli vesi valuu siltä pois. Synsamilla on laaja valikoima erilaisia urheilulaseja, joissa on vettähylkivä pinnoite ja ominaisuus on tietysti saatavilla myös urheilulaseihin omilla voimakkuuksillasi. Lue lisää erilaisista urheilulaseista laajasta oppaastamme.
Näytetään 0-20 / 47 Tuotteet
Aktiiviset suodattimet
- Urheilu:Vesiurheilu

Oakley Radar Ev Path
Prizm Deep Water Polarized OO9208-5538
179,20 €

Oakley Holbrook XL
Prizm Sapphire Polarized OO9417-0759
146,90 €

Oakley Neoforma
Prizm Tungsten OO9528-0860
145,40 €

Oakley Latch
Prizm Sapphire Polarized OO9265-3253
153,10 €

Oakley Radar EV S Path
Prizm Deep Water Polarized OO9510-0631
179,20 €

Oakley Frogskins Range XL
Prizm Deep Water Polarized OO9503-0358
153,10 €

Oakley Sielo SQ
Prizm Deep Water Polar OO9480-0657
163,10 €
Ale

RIGEL
Polarized Brown Hero C12 6417
101 €
135 €

Oakley Thurso
Prizm Deep Water Polarized OO9286-0554
173 €

Oakley Holbrook
Prizm Deep Water Polarized OO9102-C155
146,90 €

Oakley Briza
Prizm Deep Water Polarized OO9497-0458
133,90 €

Oakley Sutro Lite S
Prizm Jade OO9496-0434
132 €

Oakley Holbrook XXL
Prizm Deep Water Polarized OO9487-0461
146,90 €

Oakley Lateralis
Prizm Shallow Water Polarized OO9431-0760
153,10 €

Oakley Radar EV Path
Prizm Deep Water Polarized OO9208-F638
179,20 €

Oakley Instagator
Prizm Deep Water Polarized OO9514-0458
133,90 €

Oakley Gibston XL
Prizm Deep Water Polarized OO9470-0462
133,90 €

Oakley Frogskins S
Prizm Tungsten OO9508-0353
102,80 €

Oakley Flak 2.0 XL
Prizm Deep Water Polarized OO9188-58
163,10 €

Oakley Holbrook S
Prizm Deep Water Polarized OO9509-0553
146,90 €