1. vastuulliset silmälasit

Vähemmän ja parempia kuljetuksia

Synsam on tehostanut kuljetuksiaan ja vähentänyt siten liiketoimintansa yhteenlaskettua ilmastovaikutusta.

Kuljetustemme osalta on tärkeää vähentää niiden määrää, tehostaa tavaravirtaa ja lisätä kuljetusten täyttöastetta. Kuormiemme on oltava lastattu täyteen, sillä emme halua kuljettaa ilmaa paikasta toiseen.

Yksi toimenpide, jonka olemme tehneet toimitusketjuumme kuuluvien kuljetusten vähentämiseksi, on, että olemme yhdistäneet koko konsernin logistiikan ja jakelun yhteen silmälasien ja yhteen piilolinssien keskusvarastoon. Kun lähetykset on keskitetty näihin kahteen jakeluyksikköön, niin myymälöihin tehtävien kuljetusten määrä on vähentynyt noin 60 000 toimituksella. Tämä on puolestaan auttanut vähentämään konsernin kokonaisilmastovaikutusta.

Lisäksi olemme pyrkineet lisäämään kuljetusten täyttöastetta kehittämällä taitettavia ja litteitä silmälasikoteloita.

 

LUE LISÄÄ TYÖSTÄMME KESTÄVÄN KEHITYKSEN PARISSA



 

  1. Synsam toimii aktiivisesti ympäristön hyväksi

    Kannamme vastuun ympäristöstä

    Me Synsamilla koemme, että meillä on sekä vastuu että mahdollisuus osallistua YK:n asettamien globaalien ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Lue lisää, kuinka Synsam toimii aktiivisesti ympäristön hyväksi.

    synsamin ympäristötyö

  1. Synsam kantaa vastuun yhteiskunnasta

    Kannamme vastuun yhteiskunnasta

    Synsam haluaa olla mukana luomassa parempaa elämää ihmisille ja koko yhteiskunnalle. Sen vuoksi työskentelemme myös sosiaalisen vastuun parissa.

    sosiaalinen vastuu

  1. Näkemyksemme

    Lue lisää Synsamin näkemyksistä ja strategiasta kestävän kehityksen parissa.

    NÄKEMYKSEMME