Puhti

Tiedätkö, saatko tarpeeksi D-vitamiinia? Mittaa kehosi vitamiinitasot helposti ilman lähetettä

D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota saadaan etenkin kesäisin auringonvalosta. Talvella saanti voi helposti jäädä vajaaksi, sillä kesällä kerrytetyt varastot eivät yksin riitä ylläpitämään riittävää pitoisuutta. Tällöin D-vitamiinin saantiin tulee kiinnittää huomiota ruokavalion ja D-vitamiinilisän avulla. Oman kehon D-vitamiinitason voi mittauttaa helposti Puhdin laboratoriokokeella.

D-vitamiini on yksi tärkeimmistä terveyteen liittyvistä tekijöistä, johon pystymme itse vaikuttamaan. D-vitamiini osallistuu useisiin elintärkeisiin toimintoihin, kuten kalsiumin imeytymiseen, luuston terveyteen ja osteoporoosin ehkäisyyn sekä immuunipuolustukseen.

D-vitamiinia saadaan ravinnosta muun muassa maitotuotteista, kalaruuista, sienistä ja kananmunasta. Suomessa joihinkin nestemmäisiin maitovalmisteisiin, kasviperäisiin juomiin ja ravintorasvoihin lisätään D-vitamiinia. Merkittävin D-vitamiinin lähde on kuitenkin auringonvalo. Jos D-vitamiinia ei saada tarpeeksi ravinnosta eikä auringonvalosta, syntyy vitamiinin puutostila. Usein D-vitamiinilisä on tarpeen, etenkin talvella, jolloin auringonvalo jää varsin vähäiseksi Suomessa.

Mistä sitten tiedän, saanko tarpeeksi D-vitamiinia? D-vitamiinin pitoisuus veressä voidaan määrittää verikokeella. D-vitamiinitaso on liian alhainen, mikäli D-vitamiinitaso verikokeessa on alle 50 nmol/l. D-vitamiininpuutos lisää luunmurtumien riskiä sekä riskiä sairastua osteoporoosiin. Osteoporoosia sairastavan D-vitamiiniarvo tulisi olla 75-120 nmol/l.

D-vitamiinin saantisuositus riippuu yksilön iästä. Erityisesti lasten, vanhusten, raskaana olevien ja imettävien tulee kiinnittää huomiota D-vitamiinin saantiin. Yli 75-vuotiaille D-vitamiinin vuorokausitarve on 20 µg/l, kun taas tätä nuoremmille riittää 10 µg/l. Mikäli päivittäistä saantisuositusta ei saa ravinnon mukana, täydennetään D-vitamiinin saantia ravintolisällä. Suomessa suosituksena on, että D-vitamiinilisää tulisi käyttää pimeänä vuoden aikana. Alle 18-vuotiaille, yli 75-vuotiaille, raskaana oleville ja imettäville käyttö olisi suotavaa ympäri vuoden.

Koska D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini ja se varastoituu elimistöön, on sen saannille olemassa kuitenkin myös yläraja, jota ei tulisi ylittää. Auringonvalon ja ruokavalion kautta ei yleensä voi saada liikaa D-vitamiinia. Ravintolisänä D-vitamiinin myrkytystila voi olla mahdollinen, vaikkakin harvinainen. Tämä koskee kuitenkin vain suurta ja pitkäaikaista ravintolisän käyttöä. 100 mikrogramman vuorokausiannos on turvallinen yläraja aikuiselle.

D-vitamiinitason mittaaminen Puhti-terveystarkastuksella

On hyvin yksilöllistä, kuinka hyvin D-vitamiini imeytyy elimistössä. D-vitamiinin pitoisuus on helppo määrittää verikokeella. Synsamin kumppani Puhti on palvelu oman terveyden ja hyvinvoinnin mittaamiseen. Puhdin kautta voit tilata D-vitamiinin mittauksen ilman lääkärin lähetettä. Tulosten yhteydessä saat viitearvot, joihin voit verrata laboratoriokokeessa saamiasi tuloksia. Lisää D-vitamiinilisän annostusta tarvittaessa.

D-vitamiinitason mittaus sisältyy yleisimpiin Puhdin kattaviin terveystarkastuksiin. Puhdin suosituimmassa laboratoriopaketissa, Puhti-terveystarkastuksessa, mitataan myös täydellinen verenkuva, kolesterolit, verensokeri, rautavarastoista kertova ferritiini, tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toimintaa heijastelevat tutkimukset. Ilman lähetettä. Tutkimuksiin helposti ja nopeasti. Laboratoriot ympäri Suomen. Selkeä tulosraportti! Voit tarvittaessa tilata erillisenä palveluna lääkärin etäkonsultaation testien jälkeen.

Vieraskynä: Puhti