Ostoskori on tyhjä!

Silmälasit moderniin elämäntapaan

Useimmat meistä viettävät paljon aikaa digitaalisten näyttöjen ääressä niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Näytöt kuitenkin rasittavat silmiä. Essilor on kehittänyt uuden silmälasilinssien sukupolven, joka sisältää monia digitaaliseen elämäntapaamme sopivia innovaatioita silmien suojaamiseksi.

 

Vietämme yhä enemmän aikaa tietokoneita, matkapuhelimia, tabletteja ja muita näyttöjä katsellen. Amerikkalaisen toimialaorganisaation The Vision Councilin toteuttamassa tutkimuksessa ilmeni, että yli 60 prosenttia osanottajista katseli näyttöjä vähintään viisi tuntia päivässä. Monet kärsivätkin silmien väsymisestä, jonka aiheuttaa ennen kaikkea se, että silmät rasittuvat joutuessaan tarkentamaan lähelle pitkiä aikoja. Essilor on huomioinut tämän kehittäessään yksiteholinssien uuden sukupolven: Eyezen-linssit.

– Useimmat meistä käyttävät nykyään paljon aikaa digitaalisten laitteiden parissa. Eyezen-linssit on optimoitu digitaalista arkipäivää varten, ja ne auttavat tarkentamaan lähietäisyydelle, kertoo Håkan Broman, Synsamin kliinisten tuotteiden tuotepäällikkö Pohjoismaissa.

Silmien rasitusta hellittämässä

Eyezen-linssin tärkeä innovaatio on sen alaosassa, joka on hiottu hieman suurentavammaksi kuin linssin muu alue. Tämä auttaa tarkentamaan lähietäisyydelle. Näin silmien lihaksia ei tarvitse rasittaa yhtä paljon kuin normaalisti, joten silmät eivät väsy niin paljon. 

– Innovaatio auttaa väsyneisiin ja vuotaviin silmiin, päänsärkyyn ja muihin asioihin, jotka liittyvät lähityöskentelystä johtuvaan silmien ylirasitukseen, Broman kertoo. 

Sama ominaisuus on tarjolla moniteholasien käyttäjille. Jos sinulla on työ, jossa vaihdat usein näyttöä ja työtehtäviä työpöydän ääressä, sinun kannattaa tutustua Varilux Digitime -linsseihin, jotka vähentävät silmien rasitusta työskenneltäessä käsivarren mitan etäisyydellä.

Suoja sinistä valoa vastaan

Valaistussa näytössä oleva pienikokoinen teksti ei ole ainoa silmiä rasittava asia digitaalisia laitteita käyttäessämme. Tutkimusten mukaan osa näyttöjen tuottamasta sinisestä valosta, tarkemmin sanottuna sinivioletti valo, voi olla haitallista silmän keltatäplälle. Se on verkkokalvon osa, joka sisältää eniten näkösoluja ja jonka avulla näemme tarkimmin.

Essilorin linssi-innovaatio Eye Protect System auttaa suojaamaan silmiä sinivioletilta valolta ilman, että käyttökokemus muuttuu. 

– Monet valmistajat tarjoavat sinistä valoa heijastavaa pintakäsittelyä linsseille, mutta Eyezen-linsseissä ominaisuus on linsseissä itsessään. Se ei myöskään vaikuta värien näkemiseen, Broman sanoo. 

Eye Protect System yhdessä pintakäsittelyn kanssa antaa suojan myös auringon haitallista UV-säteilyä vastaan. Jopa 90 prosenttia UV-säteilystä pääsee pilvien läpi, eli meihin kohdistuu UV-säteilyä, vaikka ulkona ei olisikaan aurinkoista. 

– UV-säteily pääsee silmän mykiöön ja voi aiheuttaa harmaakaihia, mikä luo sameutta mykiöön. Monet luulevat, että mitä tummempi lasi, sitä enemmän UV-säteilyä suodattuu pois, mutta myös täysin läpinäkyvä lasi voi suodattaa kaiken säteilyn, jos lasi on oikeanlaista, Broman kertoo. 

 

Eye Protect System™

 

 

 

Eyezen™

 

 

 

Varilux® Digitime ™

Eye Protect System on integroitu linsseihin. Se suojaa muun muassa näyttöjen ja LED-lamppujen mahdolliselta haitalliselta siniviolettivalolta sekä auringon haitallisilta UV-säteiltä.

Eyezen-linssit vähentävät silmien rasitusta ja suojaavat silmiä myös vietettäessä pitkiä aikoja tietokoneen tai kännykän ääressä. 

Ikänäköön tarkoitetut Varilux Digitime -linssit soveltuvat hyvin moniteholaseihin. Linssit helpottavat työskentelyä lähietäisyydellä sekä työssä että vapaa-ajalla ja tekevät näkökokemuksesta miellyttävämmän käsivarren mittaisella katseluetäisyydellä.