AINUTLAATUINEN SILMÄ

Tiesitkö, että silmäsi ovat yksilöllisemmät kuin sormenjälkesi? Se, ettei yksikään silmä ole toisen kaltainen, asettaa suuria vaatimuksia silmälasien ja linssien valinnalle.

Jokaisella ihmisellä on yksilölliset silmät. Sen vuoksi silmätunnistuksesta on tullut suosittua. Silmätunnistus on tekniikka, jossa silmän iiristä käytetään PIN-koodin tai sormenjäljen sijasta. Silmä on kuitenkin ainutlaatuinen elin monella muullakin tavalla.

– Silmä on kehon herkkätuntoisin elin. Miltä tuntuu, kun silmään pääsee pölyhiukkanen? Se kaihertaa ja tekee kipeää. Pölyhiukkanen ei tunnu samalta missään muualla kehossa, muistuttaa Håkan Broman, Synsam Groupin kliinisten tuotteiden ja palveluiden tuotepäällikkö Pohjoismaissa.

Silmän herkkyys on 1,2 miljoonan pienen hermosäikeen ansiota. Niiden tarkoitus on silmän suojaaminen.

Silmän verisuonet paljastavat jopa sairauksia

Silmä on ainutlaatuinen myös siksi, että ainoastaan siitä voidaan tutkia verisuonia suoraan. Katsomalla mykiön läpi voidaan nähdä suonia silmänpohjassa ja jopa diagnosoida verisuonisairauksia.

– Siten voidaan nähdä, kärsiikö henkilö korkeasta verenpaineesta tai verisuonten kalkkeutumisesta. Ei ole epätavallista, että joudumme kehottamaan ihmisiä menemään terveyskeskukseen verenpaineen mittaukseen, Broman toteaa.

– Jokaisella ihmisellä on täysin yksilöllinen verkkokalvo. Tummaihoisella verkkokalvo on tumma ja vaaleaihoisella vaalea. Verkkokalvoon voi tulla maksaläiskiä samalla tavalla kuin ihoon. Sellaiset tarkistetaan aina tasaisin väliajoin, kertoo Isabel Helander, Ruotsin Synsamin optiikan vastuuhenkilö ja Synsamin silmäterveysprojektin vastuuhenkilö.
 

3D-mittaus paikantaa silmän keskikohdan

Myös silmän koko vaihtelee yksilöllisesti. Sen vuoksi silmän keskikohdan sijainti voi vaihdella jopa 30 prosenttia.

– Tämä ei ole sen kummallisempaa kuin se, että joillakin on pidemmät jalat kuin toisilla. Nämä pienet erot ovat kuitenkin tärkeitä muulloinkin kuin silmälaseja valittaessa. Silmän 3D-mittauksella lasit voidaan optimoida silmän keskikohdan mukaan, mikä tuottaa selkeän eron näöntarkkuuteen ja optiseen laatuun, Broman sanoo.

Aivan kuten useimmat ihmiset ovat joko oikea- tai vasenkätisiä, toinen silmämme on hallitseva ja sitä käytetään enemmän. Jos silmissä on erilaiset näöntarkkuudet, parempi silmä on tavallisesti hallitseva.

– Joillakin ihmisillä toinen silmä on vain tukena. Lapsuudessa hoitamaton karsastus aiheuttaa sen, että ei-hallitsevaan silmään ei tule hyvää näköä. Sen näöntarkkuus on vain 10–20 prosenttia normaalista. Siksi on erittäin tärkeää tarkistaa näkö jo hyvin pieniltä lapsilta, Broman selvittää.

Silmä kasvaa kauemmin kuin muut ruumiinosat

Helander kertoo, että ihmisen näkö kehittyy etenkin elämän kahdeksan ensimmäisen vuoden ajan. Itse silmä jatkaa kuitenkin kasvuaan jopa 25–30 vuoden ikään, pidempään kuin muut kehon osat.

Silmä on siis jalostunut ja monimutkainen elin. Silmälaseja tai piilolinssejä tarvitsevien ihmisten näöntarkkuuden optimointi vaatiikin monipuolisia taitoja ja edistyksellistä teknologiaa.

– On tiedettävä, että linssien välillä on eroa. Ainutlaatuinen silmä tarvitsee ainutlaatuisen linssin, Broman toteaa.

 

Apua silmälasien valintaan

Ainutlaatuisuudessaan silmä asettaa suuria vaatimuksia silmälasien valinnalle. Synsam käyttää menetelmien ja teknologioiden yhdistelmää. 

  • EyeTech mittaa silmien muotoa ja kokoa sekä sitä, kuinka kehykset asettuvat silmien eteen.
  • Eyecode on Essilorin 3D-menetelmä, joka mahdollistaa lasien hiomisen silmien ainutlaatuisten mittojen mukaan. Linssi, jossa on huomioitu silmän keskikohta, voi tuottaa teräväpiirtoa vastaavan tarkkuuden koko linssin pintaan.
  • 4D-teknologia ottaa huomioon hallitsevan silmän, joka nopeuttaa silmän reaktiokykyä. 

Tiesitkö?

  • Sekä iiris että verkkokalvo ovat yhtä yksilöllisiä kuin sormenjälki.
  • Silmä on ruumiin herkkätuntoisin elin, ja siinä on 1,2 miljoonaa hermosäiettä.
  • Silmä on kehon ainoa kohta, jossa verisuonia voi tutkia suoraan.
  • Silmän keskikohta vaihtelee yksilöllisesti.
  • Toinen silmä on hallitseva, ja sitä käytetään enemmän.
  • Silmä kasvaa jopa 30 vuoden ikään asti.