Ostoskori on tyhjä!

Suojaa itsesi ja silmälasisi oikealla pintakäsittelyllä

Vaikka silmälasien tärkein tehtävä on korjata käyttäjän näköä, myös muita asioita kannattaa ottaa huomioon. Erilaisilla pintakäsittelyitä silmälasien käytöstä tulee entistä miellyttävämpää ja terveellisempää.

Essilorin Crizal on paras Synsamin tarjoama pintakäsittely linsseille. Se sisältää useita erilaisia ominaisuuksia sekä silmälasien että käyttäjän suojaamiseksi.

Optimoitu läpinäkyvyys

Heijastuksenestokäsittely poistaa ennen kaikkea erilaisten valaistusten aiheuttamat häiritsevät heijastukset sisällä ja ulkona. Hyvällä heijastuksenestokäsittelyllä varustetuilla laseilla on useita etuja.

– Hyvän heijastuksenestokäsittelyn ansiosta silmät näkyvät paremmin lasien läpi esimerkiksi valokuvassa. Lisäksi silmät saavat enemmän valoa linssien läpi, joten käyttäjä näkee paremmin heijastuksenestolla kuin ilman sitä, kertoo Håkan Broman, Synsamin kliinisten tuotteiden tuotepäällikkö Pohjoismaissa. 

Tavallisin linssityyppi päästää läpi 92 prosenttia tulevasta valosta. Crizal-heijastuksenestokäsittelyllä valon läpäisevyys nousee 99,2 prosenttiin. 

Helppo hoitaa

Crizalissa on kovapintakäsittely, joka suojaa laseja naarmuilta ja pidentää lasien käyttöikää. Likaa hylkivän pinnoitteen ansiosta lasit on helppo pitää puhtaana.

Suoja UV-säteilyä vastaan

Ulkona silmät altistuvat auringosta tulevalle haitalliselle UV-säteilylle sekä aurinkoisella että pilvisellä säällä. Rajallisella määrällä UV-säteilyä on tiettyjä myönteisiä vaikutuksia iholle, mutta silmät on suojattava UV-säteilyltä kokonaan.

Kaikki Essilorin kirkkaat linssit suojaavat käyttäjää etupuolelta tulevalta haitalliselta UV-säteilyltä. Crizal-pinnoitteella käsitellyt linssit suojaavat myös linssin sisäpuolelta silmään heijastuvalta säteilyltä.

Essilor on kehittänyt silmälasien UV-suojaukseen E-SPF-luokitusjärjestelmän. Crizalilla käsiteltyjen Essilor-linssien luokitus on jopa E-SPF 25, kun taas Crizal Sun -käsiteltyjen Essilor-aurinkolasilinssien UV-suojaus on jopa 50+.

Haitallisen sinisen valon suodatus

Monet viettävät suuren osan päivästä erilaisten näyttöjen ääressä. On yleisesti tiedossa, että näyttöjen sininen valo vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Se muokkaa esimerkiksi biorytmiämme: siniturkoosi valo piristää, kun taas keltapunainen valo tekee meistä uneliaampia.

Testeissä on kuitenkin myös ilmennyt, että tietyntyyppinen sininen valo voi vaikuttaa haitallisesti silmiin. Crizal Prevencia+ -käsitelty Essilor-linssi suodattaa jopa 20 prosenttia haitallisesta siniviolettivalosta. Lisäksi se parantaa kontrastinäköä ja vähentää häikäisyä.

tosiasiat Crizal®

Crizal-käsittely suojaa heijastuksilta, naarmuilta, lialta, pölyltä, vedeltä ja UV-säteilyltä. Se lisää linssien käyttömukavuutta, helpottaa päivittäistä käsittelyä ja pidentää niiden käyttöikää.

Essilorin kirkas linssi suojaa silmää edestäpäin tulevalta UV-säteilyltä. Crizal Forte UV parantaa linssin takaa silmään heijastuvan säteilyn suojausta.

Crizal Prevencia+
Crizalin hyötyjen lisäksi CrizalPrevencia+ suojaa mahdolliselta näytöistä silmiin heijastuvalta haitalliselta sinivalolta. Samalla se vähentää häikäisyä ja parantaa kontrastinäköä.